Wauhdin syntymä

Miten se Wauhti sitten syntyi...

Tästä kuvasta on hyvä aloittaa sillä tästä kaikki lähti. Kuva nykyisestä jumppatilasta, tässä vaiheessa väliseinää ei vielä ollut ja oikealla puolella kuvaa näkyy vielä purkamatta olevat seinät. Ruskeat ovet ovat toimistoni ovi ja vessojen ovet.

 Ajoimme viime kesänä kehä kolmosta pitkin ja satuin bongaamaan ison lakanan jossa luki "vuokrataan toimitilaa". Seuraavana päivänä nappasin tyttäreni kyytiin mukaan ja ajoimme katsomaan tätä keltaista rakennusta. Sattumalta kurkin Wauhdin tulevista ikkunoista sisään ja pohdiskelin, että soveltuisiko tila haluamaani käyttöön. Sain kiinteistövälittäjän muutaman päivän päästä kiinni puhelimitse ja sovimme tapaamisen seuraavalle viikolle.  

Tässä kuvassa kiinteistövälittäjä esittelee tilaa (kuvassa nykyinen lounge) ja  ulkona on kaunis kesäpäivä:)

Ihastuin tilaan välittömästi ja sain visioitua heti päässäni ihanan jumppastudioni. Tosin tässä vaiheessa olin autuaan tietämätön tulevasta urakasta, vaikkakin osasin jo aavistella jotain.

Tämä kuva on nykyisestä hierojan huoneesta. Tässä huoneessa riitti sekä Remontti Raisalla että Reiskalla hommia. En tiedä tarkalleen missä käytössä tila oli ollut aikaisemmin, mutta kovinkaan viihtyisäksi en voinut sitä luonnehtia. Suihkutilat olivat onneksi ihan uusittuja, joten niihin emme joutuneet kajoamaan laisinkaan.

Remontti-Reiska työn touhussa

Syyskuussa aloitimme remontoinnin omien töidemme ohella ja tässä vaiheessa Remontti-Raisaakin vielä hymyilytti... kuvassa pukuhuoneen seinät jotka sain maalata 5 kertaa , jotta väristä tuli valkoinen.
Remonttihommissa touhusivat mieheni ja minun lisäkseni ystäväni Jaana (Wauhdin hengetär tätä nykyä) , muutama virolainen työmies kiinteistönomistajan puolesta sekä isäni. Ja hommaahan riitti muutamaksi kuukaudeksi ihan kiitettävästi.

Tässä vaiheessa olimme edenneet jo pitkälle, kyseessä on POMO-huoneeni. Työmiehet olivat purkaneet tilassa olleen saunan (!!!) ja seinät olivat jo saaneet hieman väriä pintaan. Lattia uupuu vielä ja tunnelma on sisustukseltaan hieman karu muutenkin:)

Tässä kuvassa ollaan myös melko pitkällä, ainakin muistan olleeni erittäin iloinen kun näpsäsin tämän kuvan. Kuvassa nimittäin näkyy vihdoin ja viimein tilaan noussut väliseinä, jota odotin kieli pitkällä. Työ hieman viivästyi ja olimme hetken aikaa hieman kädettömiä, kun odotimme väliseinän valmistumista.

Kuva nykyisestä loungesta ulko-ovelta katsottuna. Tässä vaiheessa tilassa olisi pitänyt jo ehtiä tehdä paljon, mutta hommat hieman seisoivat. Saimme kiriä ihan kiitettävästi lokakuun aikana aikataulua eteenpäin, jotta kunnianhimoinen tavoite avata ovet 3.11.12 toteutuisi.

 Lapsiparkin karua tunnelmaa...:)

(tilassa oli aikaisemmin suihkuja molemmilla puolilla ja muutama pisuaari)

Kaksi ja puoli viikkoa ennen avajaisia ja Wauhdin jumppasalissa näytti tältä... 

Maalitelan varressa ahkera apulaisemme Henkka. Kattovaloja emme olleet vielä saaneet tilaan, joten touhu meni vähän pimeäksi välillä.

Lattia saapui vihdoin ja viimein! Tässä vaiheessa avajaisiin oli jännittävät kaksi viikkoa, mutta onneksi isäni ja aviomieheni olivat sen verran tehokkaita, että lattia oli paikoillaan kahdessa päivässä. Ikuisesti kiitollinen näille kahdelle elämäni supermiehelle!

Lattian saapuessa olimme Messukeskuksessa promoamassa Wauhtia ja Jaana sai hilpaista Pasilasta Luomaan avaamaan isälleni ovet ,jotta saimme kuorman sisään.

Viholliseni numero yksi viimeisellä viikolla! Maailman likaisin vessanpönttö! Tähän pönttöön ei tehonnut ihmeloitsut ja superpuhdistusaineet. Lopuksi turvauduimme melko mielenkiintoiseen tapaan räjäyttää pöntöstä lika pois ( onneksi isäni hoiti homman, minulta olisi ehkä mennyt näkö suolahapon kanssa) . Tosin ponnisteluni tämän pöntön kanssa loppui, sillä työmiehet vaihtoivat pöntön muutama viikko avajaisten jälkeen . Tosin olen miettinyt jälkikäteen, että tämä pönttö symboloi muutaman kuukauden projektiamme saada Wauhti syntymään ja kukoistamaan. Piti tunkea kätensä kirjaimellisesti kyynärpäätä myöten p**kaan että sain unelmani toteutettua...ja silloin päässäni syntyi eräs lempilausahdukseni, joka vie minua aina projekteissa eteenpäin: "Saavuttaakseen asioita tässä elämässä pitää olla valmis tunkemaan kätensä kyynärpäitä myöten likaiseen vessanpönttöön, jotta osaa arvostaa saavutuksiaan ihan oikeasti!" Tai ei kai sitä aina tarvitse niin tehdä (toivon mukaan!), mutta perspektiivia se antoi kummallisen paljon asioihin:)

Tässä sitten niitä työn hedelmiä ja lopputulos:

 työhuoneeni tätä nykyä:)

 lapsiparkki

 lounge

 jumppasali

 se vessa jossa oli se ilkeä pönttö!

 5 kertaa maalatut seinät by rouva Wauhti

infrapunsauna saapui tänä vuonna Wauhtiin

Wauhdin avajaisia juhlittiin ihan aikataulussa 3.11.12 ja siitä saan kiittää paljon niitä ihmisiä, jotka auttoivat remonttihommissa ja tukivat minua myös henkisellä tasolla. Jossain vaiheessa luulin menettäväni järkeni ja monesti mietin, että mihin ihmeeseen sitä on oikein tullut päänsä pistettyä. Onneksi en halunnut kuitenkaan antaa missään vaiheessa periksi (minulle myös ilmoitettiin ettei se ole vaihto-ehto) ja sain luotua jumppastudion, jonne asiakaspalautteiden perusteella on ilo tulla. 

Lähtisinkö uudestaan samanlaiseen pyöritykseen joka sisälsi niin paljon unettomia öitä, revittyjä hiuksia, itkua ja hammastenkiristelyä sekä puhdasta epätoivoa? Vastaukseni on, että todennäköisesti kyllä, mutta en ainakaan vielä vähään aikaan:)

Pian Wauhti on ollut auki ensimmäiset puoli vuotta ja rouva Wauhti on saanut kokea paljon jännittäviä hetkiä! Kiinteistön kanssa on ollut pieniä haasteita, naapurisopu on hieman rakoillut parkkipaikkojen takia ja kaikenlaista yllättävää on tullut matkan varrella vastaan. Mutta kaikesta voi ottaa opikseen tulevaisuutta ajatellen. Elämähän olisi aivan liian tylsää jos kaikki aina menisi suunnitelmien mukaan:)

Aurinkoista viikonloppua ja tervetuloa jumppailemaan Wauhtiin huomenna!

Wauhdin kotihengetär Jaana ja onnellinen Rouva Wauhti avajaistunnelmissa 3.11.12

Uusi blogi!

Hiphei ja oikein iloista pääsiäistä kaikille!
Pienissä suklaanhuuruissa päätin aloittaa tulevan kevään ja liikuntastudioni Wauhdin kunniaksi uuden blogin! Elämässäni tapahtuu välillä todella paljon asioita (ja välillä todella vähän) ja ajattelin, että olisi oikein mukava jakaa asioita kaikkien niiden kanssa jotka jaksavat minun horinoitani lueskella.
Olen 30-vuotias kirkkonummelainen naisyrittäjä joka päätti (jo ajat sitten), että jonain kauniina päivänä minulla on oma jumppastudio jonne kuka tahansa voisi tulla ja kokea liikunnan iloa. Itse en paljoakaan perusta isoista kuntokeskuksista ja niiden tunnelmasta ,joten halusin omasta paikastani viihtyisän, kodikkaan ja helposti lähestyttävän paikan. Wauhti avasi ovensa marraskuussa 2012 ja siitä lähtien elämäni onkin ollut melkoisen wauhdikasta ja tapahtumarikasta! Wauhtiin on löytänyt tiensä jo moni jumppaaja ja on ollut aivan mahtavaa huomata, että myös tälläiselle paikalle on ollut tilaus liikunta-alalla.

Itse vannoin aikoinaan etten koskaan lähtisi liikunta-alalle. Äitini aloitti 80-luvulla jumppaohjaajana ja sivusta seuranneena (minulla oli retkisänky jumppasalin nurkassa lapsena ja leikin käsi- ja nilkkapainoilla) ajattelin , että kyseessä ei oikeastaan ole oikea ammatti. En oikein koskaan tiennyt miksi ajattelin niin, mutta seurasin kuitenkin mielenkiinnolla äitini jumppaohjauksia, aerobic-kisoja sekä  äitini hetkellistä intohimoa myös kehonrakennusta kohtaan. Lapsuudestani muistan siis hyvin hielle haisevat kuntosalit, valkoisen magnesium-jauheen pölähdykset ja tonnikalan ja seitin hajut. Kasvoin myös keskellä tasatemmoitettua jumputusjumppamusiikkia jota kuuntelimme paljon kotona.
Taustani takia monesti mietin, että tulevaisuuteni oli varmaan jo tuolloin sinetöity, mutta itse halusin parikymppisenä ajatella jotain muuta ammattia itselleni. Siksi hain muutaman kerran yliopistoon lukemaan muutamaakin eri ainetta koskaan kuitenkaan pääsemättä sisälle.

Päätin kouluttautua välissä hotelli- ja ravintola-alalle tehdäkseni jotain hyödyllistä työ-elämässä. Pian kuitenkin selvisi, että intohimoni oli jossain ihan muualla. Ravintola-alan työstä eksyinkin pian Elixia-kuntokeskusketjun jäsenmyyjäksi, jossa tahkoin puolen vuoden ajan jäsensopimuksia Elixia Sellon ennakkomyynnissä. En kuitenkaan kokenut itseäni niin myyntihenkiseksi ihmiseksi, että olisin halunnut jatkaa toimessa. Valitettavasti olin hoitanut työni niin hyvin, että minua ei haluttu kouluttaa Elixiassa muihin työtehtäviin, joista olin oikeasti kiinnostunut. Myyntipäälliköksi olisin saattanut edetä mutta jumppaohjaajaksi minua ei haluttu.

Niinpä päädyin seuraavan ison ketjun palvelukseen eli CMS-klubin salille Forever Matinkylään. Forever Matinkylästä alkoi liikunnallinen tarinani ja pääsin kouluttautumaan ryhmäliikunnan ohjaajan ammattiin sekä ohjaamaan ensimmäisiä tuntejani. Ohjaajana olin alkuun aivan surkea. Minulla ei ollut hajuakaan ennakoinnista tai liikkeiden yhteensopivuudesta, mutta halusin niin palavasti alalle, että päätin harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Sitäpaitsi päättelin myös, että positiivisella asenteella ja iloisella hymyllä saattaa saada ainakin jonkinverran anteeksi.
Forever Matinkylässä viihdyin pitkään, ylenin myöhemmin asiakaspalvelupäälliköksi, ohjasin kymmeniä ryhmäliikuntatunteja viikossa ja kouluttauduin sekä harjoittelin jatkuvasti lisää. Löysin kyseisestä paikasta myös tulevan aviomieheni.
Myöhemmin siirryin työtehtäviin kolmanteen ketjuun eli Ladylinelle Kivenlahteen, jossa pääsin vastaamaan ryhmäliikunnasta ja vihdoinkin toteuttamaan sitä puolta jonka koin (vuosien harjoittelun ) jälkeen omimmaksi alakseni. Ladylinelta uskaltauduin hypätä yrittäjäksi ja sillä tiellä olen nyt.

En siis koskaan ole käynyt esimerkiksi liikunnanohjaajan ammattikorkeakoulututkintoa, mutta se ei kuitenkaan estänyt minua perustamasta omaa jumppastudiotani. Olen vuosien varrella rampannut nimenomaan ryhmäliikunta-alan koulutuksissa niin tiuhaan tahtia, että koen ansainneeni kannukseni sitä kautta ja tietenkin myös kokemukseni kautta:) Monesti koen harmitusta siitä, että en voi sanoa olevani AMK-koulutettu liikunnanohjaaja, mutta toisaalta olen erittäin monipuolisesti koulutettu yhteen nimenomaiseen lajiin ,eli ryhmäliikuntaan:) Siksi oman jumppastudion perustaminen on aina ollut kirkkaana mielessäni ja  haaveissani. Nykyään saan olla erittäin onnellinen, että olen päässyt unelmissani näinkin pitkälle.

No niin, nyt tuli vähän raapusteltua omaa taustaani ja historiikkia, seuraavaksi taidan kirjoittaa enemmän Wauhdin alkuprosessista... tai jostain ihan muusta!

Iloista pääsiäistä!

t. Rouva Wauhti